Pages

Monday, May 30, 2011

simple pink.

Uusien lakkojen testauksessa vuorossa Miss Julien vaaleanpunainen 50.

Miss Julie 50 + China Glaze Exceptionally Gifted + Lumene Eternity

Väriltään kiva, perus vaaleanpunainen, mutta voi elämä että otti hermoon tällä lakkaaminen. Ensinnäkin levittyvyyt on aika kehnoa - pintaan jää koko ajan näkyviin siveltimen jäljet. Toinen juttu oli kuivumisen kanssa, eli se kestää ja kestää.. Pikakuivattava päällyslakka kyllä auttaa, mutta silti. Päällyslakka onneksi tasoitti epätasaisen pinnan aika kivasti, ja lopputulos oli varsin sievä.
Vinosti puolelle kynnelle lisäsin kerroksen China Glazen Exceptionally Giftedia ja rajaus Lumenen Eternitylla. Koristeena vaaleanpunaiset strassit.

Huomenna tähän aikaan minä olenkin jo Suomessa, junassa matkalla Kuopioon! Lakkoja tulee ehkä jokunen ostettua reissun aikana (varsinkin sitten, kun "paluumatkalla" pääsen viettämään pari päivää Helsingissä) - toivotaan, että Seppälän valikoimat ovat suosiolliset! Jos kameran patterit suostuvat toimimaan, yritän jonkun postauksen saada aikaiseksi tämänkin viikon aikana. Kynsiä kun todennäköisesti tulee kuitenkin laitettua ihan normaalii tapaan :)


A little something I did with Miss Julie 50 and China Glaze Exceptionally Gifted. Even though I love the colour of this Miss Julie polish I have to say that it was quite bad to use - it's very streaky and dries super slow. Atleast top coat helped a lot with both of these problems!
The lines are made with Lumene Eternity and - as always - I had to add some rhinestones!

Lumene - Eternity / Miss Julie - 50 / China Glaze - Exceptionally Gifted

Sunday, May 29, 2011

gray for rainy days.

Sadetta riittää vaikka muille jakaa, eikä loppua tunnu tulevan millään. Kynnetkin saivat ulkoilmaa vastaavan värityksen, kun käyttöön pääsi ihan unohduksiin jäänyt SnowCrystal 448.

SnowCrystal 448
448 on kaunis hitusen sinertävään taittuva harmaa jossa on hyvin vähän hyvin pientä hopeista shimmeriä (ei juurikaan näy kynnellä). Ja varmaa SnowCrystal laatua levittyvyyden ja peittävyyden puolesta - toimii. Koristelussa käytin Miss Julien lakkoja 47 ja 21, ja vaaleanvihreitä strasseja.


Miss Julien lakat ovat peräisin ihanasta paketista, joka saapui alkuviikosta! Sattui siis joku ihmeen tuuri mulle (..ja normaalisti olen siis ehkä huono onnisin ihminen, jonka tiedän) ja voitin paketin Celin arvonnasta! Paketissa tuli useampi kiva kynsilakka, ja niitä olen nyt innoissani testaillut :) 
Celin blogissa on tällä hetkellä muuten käynnissä iso arvonta blogin synttärin kunniaksi, eli kannattaa käydä kurkkaamassa ja osallistumassa!


It's just raining and raining and raining.... and it's so gray outside that my nails changed colour to that too! This lovely gray polish is SnowCrystal 448 - pretty gray with a hint of tinytiny silver shimmer (barely visible on nails). Decorations are done with Miss Julie nailpolishes 47 and 21. And for some colour I added light green rhinestones.

Those Miss Julie polishes were part of a package I received earlier this week. It was sent by lovely Cel whose giveaway I won! (And I'm usually so unlucky, yay!) I received quite a few nice nailpolishes and I've been so excited about getting to test all of them!
Cel is celebrating her blogs birthday now and she's having an amazing giveaway again - you should go check it out!

Nämä ihanuudet minä voitin! // These are the beauties I won!

Friday, May 27, 2011

shiny apples.

Lakkalaatikkoa tutkiessa käteen osui Models Ownin Magenta Divine. MD on hurjan kivan näköinen lakka, mutta jostain syystä sitä ei ole paljoa tullut käytettyä. Ajattelinkin sitten laittaa kynsille kunnollisen glitterpommin.

Models Own - Magenta Divine
Kynsillä kolme kerrosta Magenta Divinea (mun mielestä hurjan hyvä peittävyys glitterlakalle!). Koristeena pinkkireunaisia omenafimoja ja pinkkejä strasseja. Nämä kynnet voisin kuvitella aurinkoisen ilman rantakynsiksi - auringonpaisteessa kimallusta riittää vaikka muille jakaa!
..Ja oli muuten hurjan kivaa tätä poistaessa - foliokikoista huolimatta.


This glitterbeauty is Models Own Magenta Divine. I'm wearing only 3 coats here and it's opaque - really great for a glitter polish! For decorations I added some pink apple fimos and pink rhinestones. This mani would work nicely for a sunny day at beach - the glitter looks super shiny on sunlight!

Wednesday, May 25, 2011

meep meep 100 & ask me!

Oivoi, aika hurjaa, että nyt tulee jo sadas postaus tähän pieneen blogiin :3
Kuten jo sadan lukijan rajan täytyttyä ihmettelin, että miten mun blogi onkaan saanut niin paljon lukijoita, ihmettelen nyt, että miten mulla onkin noin monen postauksen verran riittänyt juttua! 

Edelleenkään en kyllä koe tarvetta potkia itseäni jokapäiväiseen postaustahtiin, sillä tiedän, että se ei minulta tule pidemmän päälle millään onnistumaan, enkä halua sitten stressata moista asiaa. Olen kuitenkin ottanut nyt tavoitteeksi sen, että kuun lopussa postausten määrä olisi edes puolet kuukauden päivien määrästä. Toisinaan postauksia meinaa tulla ihan itsestään parikin yhden päivän aikana, mutta välillä ei vaan sitten saa mitään tekstiä aikaiseksi moneen päivään, vaikka miten yrittäisi hakata päätään näppäimistöön monta kertaa päivässä.. Olen vaan aina ollut tosi inspiraatiopohjainen ihminen ihan kaiken luovan työn osalta, ja jos inspis on lomalla, en saa yleensä yhtään mitään aikaiseksi. Voin kertoa, että oli muuten kivaa kouluaikoina kuviksen ja äidinkielen kanssa! Blogin kanssa se on enemmän ongelma tekstin tuottamisen kanssa - kuvia kynsistä on aina parit ylimääräiset varastossa, mutta kirjoittamisen suhteen ei vaan tule yhtään mitään!

Viva la Diva - 128 (Amnesia)
Koen olevani hyvinkin etäinen ilmiö lukijoilleni näin blogaajana, eli en kovin paljoa itsestäni ja elämästäni kynsien ulkopuolella ole täällä blogissa tarinoinut. Joten nyt sadannen postauksen kunniaksi ajattelin antaa teille lukijoille mahdollisuuden kysyä kaikkea mahdollista, mitä nyt on tämän blogin ja itse blogaajan osalta, tai ihan muuten vaan joskus ehkä tehnyt mieli kysyä. Ja minä sitten yritän parhaani mukaan vastailla! Aikaa kysymyksien jättämiselle riittää varmasti pari viikkoa, eli 8.6. asti, ja sitten kokoan kysymykset vastauksineen postaukseksi.
Mulla on kyllä tähän asti ollut ihan tavattoman fiksuja lukijoita/kommentoijia, mutta mainitsen tässä kohtaa silti, että otan täyden vapauden jättää vastaamatta asiattomiin kysymyksiin (..tai kysymyksiin, jotka eivät muuten vaan sovi mun mukavuusalueelle).

Ja tämän postauksen kuvituksena keijukaiskynnet - Cubuksessa tuli vastaan ihana Viva la Diva 128, jota piti päästä kokeilemaan. Alizarine Claws -blogista selvisi, että tämä on VlD:n uudesta kesäkokoelmasta, ja lakan nimi on Amnesia. Jostain syystä VlD:n lakoilla on nimet, mutta niitä ei merkitä pulloihin (mikä on mun mielestä ihan tyhmää).
Amnesia on tosi läpikuultava, ja vaikka en tarkkaa kerroslukua muista, niin jokunen niitä tässä kynsillä on. Kärjissä erittäin epäonnistunut töpöttely We Care Iconin Magic Sapphirella ja nimettömässä pari ihanan söpöä perhosfimoa. 


I can't believe it's my 100th post already! I was really surprised once I hit 100 readers since I didn't imagine so many people would be interested about my blog and now I'm equally surprised that I've actually managed to write so many posts! I'm still not even trying to post every day since I know I just can't keep it that way for very long and that would just stress me. I've always needed certain type of inspiration when it comes to any kind of creative work and if I don't have it I can't force anything out of myself.  

Anyways. I feel like I'm a bit distant to my readers since I haven't really posted much about myself or my life besides the nails here. So I thought that for my 100th post I'll give you the chance to ask me anything you might want to know about me or my blog, or just in general. And I'll do my best to answer! You have 2 weeks to ask (till 8.6.) and after that I'll gather the questions and my answers to a post.
I have had really awesome and smart readers/commenters so far but I still mention here that I have every right to not answer any question I feel inappropriate or I'm not comfortable with answering.

The pictures in this post are my fairy nails. The base is Viva la Diva's 128. Alizarine Claws knew that this is from VlD's new summer collection and the polish is called Amnesia. For some reason VlD polishes have names but they are not shown on the bottles! o.O
I did some failed sponging to the tips and added super cute butterfly fimos to the ring finger.

Sunday, May 22, 2011

kittens can rock.

Päätin taas taiteilla kynsille "vähän jotain suuritöisempää" ja niin sitä meni mukavasti hetki jos toinenkin omaa tumpelointia kiroten. Vaikka tässä lakkauksessa onkin aika paljon kaikkea, olisi tämän varmasti saanut tehtyä huomattavasti nopeamminkin, jos vaan en olisi mokannut ja maalannut kissoja valkoisella ennen mustaa pohjaa ääriviivoja varten.. Lopputulos oli kuitenkin tosi kiva, mutta sääolot eivät oikein suosineet, ja ennen kuin tarjolla oli minkäänlaista kuvauksen sallivaa valoilmiötä, pääsivät lakat ihan kunnolla lohkeilemaan. Että voi hyvää päivää - tahtoo edes jonkun kunnolla kirkkaan pöytälampun! Tarjoilen teille nyt ihan luvattoman huonolaatuisia kuvia. Hiphei sateisille ja pilvisille päiville!

Wet n Wild Night Prowl + Sally Hansen Flashy Fuchsia

Musta, pinkki ja valkoinen on mun mielestä ihan mahtava väriyhdistelmä, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Pohjalla lakkoina Sally Hansenin Flashy Fuchsia ja Wet n Wildin Night Prowl ja koristelussa lisäksi elfin musta ja Wild and valkoinen Crazyn Montana, ja kissakynsissä myös vähän Kiss Nail Art silver Glitter näkyvissä. Jälleen kerran tuli vähän innostuttua dotting toolin kanssa!




I decided to do a bit more complicated mani again and ended up spending a lot of time doing extra painting because I messed up with a few things while doing this! The result was still really nice and worth the effort, even though my eyes catch some mistakes and things that could've looked better... Unfortunately the weather here has been very cloudy and rainy so taking pictures of my nails has been almost impossible (we really don't have any good and bright lamps in this apartment >.<). Once I finally had even some kind of light the polish had already started chipping on two nails! So I'm really sorry about the bad quality of these pictures!

I really like the combination of black, pink and white and it worked well this time too. The base is Sally Hansen's Flashy Fuchsia and Wet n Wild's Night Prowl. I also used Wild and Crazy's Montana, elf's Black and Kiss Nail Art Silver Glitter for the decorations.

Saturday, May 21, 2011

baby blue beauty.

Taas olisi tarjolla pastellikynsiä! Ideapohjana näille kynsille olivat ihanat siniset kukkafimot, joille piti kuitenkin keksiä "joku juttu" - kukkien keskusta on nimittäin vaaleanpunainen, ja mun mielestä se ei vaan oikein toimi.. Eli aloitin lakkauksen mallailemalla kukkien keskelle eri värisiä strasseja. Hopea osoittautui tällä kertaa eniten mieleiseksi, ja liimailinkin sitten heti strassit kukkien keskelle. Ja sitten ei tarvinnutkaan kuin löytää se oikea kynsilakka niille kaveriksi!

Models Own Baby Blues + MNY 145
Pastellinvärisissä cremelakoissa voi aina luottaa Models Owniin, ja tällä kertaa kynsille pääsi Baby Blues, joka sopi ihan täydellisesti yhteen fimojen uloimman reunan väriin. En halunnut kuitenkaan ihan perus cremeä, joten lisäsin Baby Bluesin päälle pari kerrosta MNY 145:ta. Melkoiset prinsessakynnethän tässä taas syntyi.. Ihanan hempeä yhdistelmä, vaikka ei mun kirkkaita värejä vaativaan kauteeni ihan sovikaan ;3

One of the rhinestones on my left hand wanted to escape, boo :(
I wanted to find some use to my blue flower fimos which needed  "a little something " added to them - the center of the flower is originally baby pink and I just didn't like it.. so I started testing different colour rhinestones to cover it! Silver seemed to fit the best this time so I  "fixed " a few flowers to be ready to use... I just needed to find a nail polish to go with them.
Models Own's Baby Blues matches the outer part of the flowers really well so I decided to go with full blue mani. I wanted something more than "just" the creme finish so I added 2 coats of MNY 145 on top of BB. And so I had created princess nails once again!


Wednesday, May 18, 2011

glamorous space cadet.

Nämä kynnet ovat parin päivän takaa. Kovasti olisin halunnut esitellä tämänhetkisen lakkauksen, mutta koko viikon pienesti esiintynyt sateilu päätti sitten muuttua ihan kunnolliseksi kaatosateeksi aamusta alkaen - eli kynsikuvien ottaminen on aika epätoivoista tuon ulkona vallitsevan hämäryyden takia.

e.l.f. Glitter Glam + Orly Space Cadet
Tykästyin alkuvuodesta tekemääni ranskalaiseen, jossa pohjana oli elfin Glitter Glam. Nyt ajattelin kokeilla samaa tyyliä ja valitsin kärkiin Orlyn Space Cadetin. Nämä kaksi toimivat yhteen kauniisti ja varsinkin auringonvalossa GG näyttää todella kauniilta. GG:ssa on mielestäni hyvin pehmeän näköinen kimallus, enkä kyllä omista mitään vastaavaa. Tämän lakkauksen viimeistelin mustalla nail art lakalla ja dotting toolilla.

Here's my swirly beauty - elf's Glitter Glam with Orly's Space Cadet. They look really beautiful together, especially on bright sunlight! The decorations were made with black nail art polish and dotting tool.

my nail polish collection - part 2. (picture heavy)

Tässä siis toinen osa lakkojeni esittelystä!
Jännä miten tuntuu, että kuvia on paljon, ja kuvissa paljon pulloja, mutta kun ei ikinä löydy kuitenkaan mieleistä lakkaa käyttöön! o.O

We Care Icon - Perfect Fuchsia, Magic Aquamarine, Magic Sapphire
Lumene - Eternity, Make Impact, Troublemaker, Stand Out, Go Crazy
Golden Rose Holographic -
Mavala - Tropique, White, Wichita, Rose, Cadiz, Hong Kong, Bangkok
Depend - 40, 069, 058, 193, 086, 224, 210, 225, 054
e.l.f. - Gum Pink, Coral, Passion Pink, Sunset, Cranberry
e.l.f. - Golden Goddess, Twinkle, Glitter Glam, Metal Madness, Party Purple
e.l.f. - Pearl, Moonlight, Royal Purple, Dark Navy
e.l.f. - Nude, White, Black, Clear
e.l.f. - Mint Cream, Lilac, Desert Haze, Smoky Brown
Here's the second part of my nail polish collection!

Tuesday, May 17, 2011

my nail polish collection - part 1. (picture heavy)

Ajattelin nyt vihdoin yrittää saada aikaiseksi postauksen kynsilakkakokoelmastani. Yritin lajitella lakkoja kuviin vähän merkin mukaan, ja kuvia on kohtalaisen monta, eli ainakin kahdessa osassa teen tämän esittelyn. Ja kaikki kuvat on otettu kohtalaisen kirkkaassa aamuauringossa.
Ihan kamalan isosta valikoimastahan ei ole kyse, eli jossain sadan paikkeilla taitaa lukema mennä tällä hetkellä. Lisäksi suurin osa lakoistani on "halpis- tai markettilakkoja". Jos jotakuta kiinnostaisi nähdä kuvia jostakin lakasta ihan kynsillä - lakka paljaaltaan tai koristeluiden kanssa / leimauskäytössä niin jättäkää kommenttia! Mielelläni toteutan toivomuksia! :)

O.P.I - The Show Must Go On, Ink, Teenage Dream, Last Friday Night
China Glaze - Sea Spray, Exceptionally Gifted, Ahoy!, Ruby Pumps
Orly - Space Cadet, Galaxy Girl / Color Club - Wild At Heart, Covered In Diamonds
Models Own - Mixed Up, Magenta Divine, Lilac Dream, Baby Blues
Wet n Wild - Carribean Frost, Rain Check, Eggplant Frost, Night Prowl, Sparked
Wild and Crazy - Lollipop, Montana, Pink Bikini, Fancy Dream, Purple Glitter, Wild & Desperate
MNY - 749, 761, 445, 557, 553, 808A, 145
GOSH - Gypsy blue, Ocean, Golden Brown, Orange Drops
Sally Hansen - Flashy Fuchsia, Blazing Blue / SnowCrystal - 441, 448
Viva la Diva - 121, 72 / Make Up Store - Siw
Isadora - Graffiti Subway Green, Black Tag / Sweet Violet, Summer Red

I'm finally trying to get my nail polish collection introduced! For the pictures I tried to sort them a bit by brands and there's quite a lot of pictures so I will cut this to atleast two parts. All of the pictures have been taken on a very bright morning sun.
My collection isn't super big - around 100 polishes at the moment, and most of them are  "cheap / market brands", as you could call them here (since O.P.I/CG etc are quite expensive on the stores here :( ). If you'd want to see swatches / nail art / stamping done with some specific polish leave me a comment and I'll do my best to make a post about that! :)

Monday, May 16, 2011

berry pink.

Nyt kun Blogger toimii vaihteeksi silloin, kun itseltäkin löytyy aikaa, olisi esittelyssä elfin Berry Pink lakka. Tämä siis saapui viimeisimmässä tilauksessani, ja vaikka sävy ei ihan osu yksiin juuri tämän hetkisten värimieltymyksien kanssa, piti uusi lakka testata!


Kyseessä siis kaunis marjanpunainen lakka hopeisella shimmerillä. Tämä kuuluu elfin lakkojen osalta siihen positiiviset yllättäjät -kerhoon, eli tosi hyvälaatuinen lakka pieneen hintaan. Levittyvyys on hyvä ja väri tasainen, eikä siveltimessäkään ollut mitään valittamista. Peittävyyttä on kivasti, ja kahdella kerroksella saa ihan ok peiton. Suosittelisin kuitenkin kolmea kerrosta tasaiseen ja varmasti peittävään lopputulokseen.

Klikkaamalla näet kuvan isompana. // Click to see the picture bigger.
Kuvassa kynsillä kolme kerrosta Berry Pinkiä - vasemmalta oikealle, ensimmäinen ilman päällyslakkaa, toinen päällyslakalla himmeämässä valossa ja kolmas päällyslakalla suorassa auringonvalossa (käytössä Dior Top Coat). Ilman päällyslakkaa lopputulos on hieman himmeä ja huurteinen. Itse tykkään enemmän päällyslakan kanssa, kunnolla kiiltävänä pintana, sillä silloin tuo väri pääsee enemmän oikeuksiinsa ja hopeinen shimmeri näkyy paremmin.


Lakan testaamisen päälle piti luonnollisestikin tehdä vielä koristelut, ja tällaista sain tällä kertaa aikaiseksi Konadeilla ja nail art -lakalla. Levitin pitkittäissuunnassa puolelle kynnelle kerroksen Lumenen Make Impactia ja leimasin rajalle Konadin helmiäisvalkoisella pitsikuviot laatasta m71. Lopuksi pitsin reunaan vielä rajaus Kiss Nail Art Silver Glitterillä.


Elf's Berry Pink is a pretty, dark and very berry pink with silver shimmer. The quality was the better elf -quality - easy to apply, nice and even colour, nice brush and opaque with 2-3 coats. 3 thin coats give you more even and properly opaque result but if you prefer using a bit thicker coats you can most likely survive with just 2.
On the pictures I have 3 coats of Berry Pink. On the swatch picture the first one is without top coat and second and third one are with Dior Top Coat - second one with less light and third one on direct sunlight. I like BP more with top coat, because the colour looks better and the shiny finish makes the silver shimmer more visible.

I also did some decorating and decided to go with Konad's this time. I added Lumene's Make Impact on half of the nail and stamped laces from plate m71 with Konad's White Pearl. Finally I added some silver glitter nail art polish.

Tuesday, May 10, 2011

yep, I think it's summer now.

Kynsistä kyllä huomaa, mikä vuodenaika on meneillään. Lakkauksissa käytetty värivalikoima kääntyy täysin ympäri ja kuvioinnit vaihtuvat lumihiutaleista kukkasiin. Tämä lakkaus on itse asiassa jo parin viikon takaa, ja kuvatessa tuli vähän innostuttua (eli kuvia tuli napsittua aika monta) superkirkkaasta auringonpaisteesta. Mun mielestä tämä on vaan ihan superkesäinen lakkaus. Tuskin tulisi tällaista ikinä taiteiltua talviaikaan!


 Pohjalla elfin Passion Pink, jonka päälle lisäsin kärkiin vähän MNY:n helmiäisvalkoista 145:ta (joka tosin ei paljoa kuvissa näy). Kultaiset koristeet syntyivät Dependin Art Linerilla ja dotting toolilla. Lisäksi kukkafimot, joiden keskelle laitoin kultaiset strassit. Lopputulos oli hieman yllätys väripohjansa puolesta, sillä Passio Pink on hyvin kirkas, melkeinpä neon sävyinen pinkki (näkyy hyvin tässä lakkauksessa), mutta yhdistettynä kultaisiin koristeluihin se näyttää hyvinkin koralliselta. Mutta hyvin tämä kokonaisuus silti toimi!


I think this mani just screams SUMMER! In general I can easily see the change of seasons on my nails when the colours get brighter and lighter and the decorations change from snowflakes to flowers. I could never imagine doing something like this during the winter time!
The base is elf's Passion Pink with some MNY's pearl white 145 on the tips (can't be seen much on the pictures). The golden decorations are made with Depend Art Liner and dotting tool. And of course some flower fimos with golden rhinestones in the middle. I was very surprised about how the colours ended up looking on this mani when I was done. Passion Pink is really bright pink, almost neon (as seen on this mani) but on this one it looks very coral! Though it still works so I'm happy!

small e.l.f. haul.

Perjantaina saapui viimeisin e.l.f. tilaukseni! Tilauksen syynä oli facebook tarjous - tilaukseen kaupanpäällisenä 32 Piece Everyday Basics -luomiväripaletti. Elfin isoja paletteja on kehuttu kovasti monessakin paikassa, joten nyt kun sellainen oli tarjouksena, ei sitä voinut jättää hyödyntämättä - varsinkin, kun elfiltä löytyy aina jotain pientä kivaa tilattavaa! Ikävä kyllä uusimmat kynsilakat olivat melkein kaikki (= ne kaikki, mistä itse olin kiinnostunut) loppuneet varastosta, joten niitä en tällä kertaa tilaukseen saanut mukaan :(

I received my latest order from e.l.f. on Friday. This order was based on the facebook -offer of free 32 Piece Everyday Basics -eyeshadow palette. I've heard a lot of good about these big elf eyeshadow palettes so I really wanted my own too! Unfortunately almost all of the new nail polish colours were out of stock so I couldn't order any of those :(
 

Tällä kertaa paketista löytyi siis tuo luomiväripaletti, lip stain sävyssä First Date, nail block, kynsilakka sävyssä Berry Pink ja meikkisivellinpussukka. Esittelen tällä kertaa vain tuon lip stainin ja sivellinpussukan, ettei ihan kamalan pitkää postausta tulisi.

Besides that eyeshadows my packet included the lip stain in shade First Date, nail block, nailpolish in Berry Pink and a brush case. I'll review only the lip stain and brush case this time so this post won't get super long.


Tämä lip stain on ollut silmäilyn alla jo jokusen hetken. Olen tosi huono käyttämään huulimeikkejä, ja kovasta yrittämisestä huolimatta innostus laantuu aina viimeistään siinä vaiheessa, kun huulipunat ja -kiillot ovat kuluneet huulilta näkymättömiin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Lisäksi se huulten ärsyttää varsinkin tuulisella ilmalla, kun hiukset takertuvat naamalle jatkuvasti.
Elfin lip stain tulee kaksipäisessä pakkauksessa - toisessa päässä on itse stain ja toisessa kirkas huulikiilto. First Kiss on väriltään tuollainen korallinen pinkki kultaisella shimmerillä. Jos klikkaatte tuota kuvaa isommaksi,  näkyy kultaisuutta vähän tuossa alavasemman kuvassa. Kuivuttuaan lip stain jättää mattaisen pinnan.
Lip stainin pysyvyys tuntuisi aika lupaavalta käsivarsitestailun jälkeen - tuossa kuvassa siis oikealla alanurkassa pieni testikuva. Siinä kuvassa vasemmalta oikealle: yksi kerros vasta levitettynä, kaksi kerrosta vasta levitettynä ja yksi kerros melkein vuorokausi levityksen jälkeen (ja kaikki siis ilman huulikiiltoa). Annoin tuon yhden läiskän olla siis käsivarrella aika pitkään ja siinä oli kaikenmoista hankausta rasittamassa paikkaa. Lisäksi tämä läiskä on käynyt läpi yhden saippuapesun. Silti siinä kuitenkin selkeästi huomaa vielä olevan väriä! Odotan kovasti, miten tämä tulee huulilla käyttäytymään! :3 Lopuksi poistamisessa käytin L'orealin Dermo-Expertisea, joka on tarkoitettu vedenkestävän silmä- ja huulimeikin poistoon.

Elf lip stain comes in a package with two ends - one with the stain itself and another with clear lip gloss. First Kiss is nice pink'ish coral with golden shimmer. If you click the picture above bigger the golden shimmer can be seen on the bottom-left picture. This lip stain dries to matte finish.
I've only tested this on my arm so far but it looks quite promising! On the small picture on bottom-right of my collage you can see the result of my testing (all without the gloss): the first one from left is one layer of the lip stain and the second one is two layers. The third one is one layer of lip stain almost 24 hours after applying. I let that one swatch dot to stay on my arm for quite a while and even washed it once with soap. It has faded a bit but there's still some colour left so I can't wait to see how it works on my lips! At the end I removed it with a waterproof make-up remover without any problems.


Se pieni mutta tämän kanssa on tuo kiilto-osuus. Stainin päälle lisätty kiilto nimittäin vähentää pysyvyyden ihan olemattomiin. Kokeilin lisätä tuon kirkkaan kiillon kuivuneen stainin päälle, mutta se läiskä tosiaan katosi parilla kevyellä pyyhkäisyllä lähes kokonaan. Lisäksi tuo pakkauksen kiilto-osuus omassa kappaleessani oli vuotanut. Avaaminen oli tosi hankalaa (kuvitelkaa kiinnikuivunut kynsilakkapullo) ja sitten kun sen lopulta sain tapeltua auki, löytyi pullon kaulasta tuollainen kiva sotku. En tiedä, onko se ihan kuivunutta kiiltoa, kun se on sellaista hauskan venyvää, mutta pirun tiukkaan tarttunutta mössöä. Isoimmat sain kuitenkin irroteltua, ja se tuntui korjaavan tuon vuotamisongelmankin.

The small not-so-impressed -part of this thing is the gloss. I tried applying the gloss on top of one of my swatches and that one disappeared almost completely with just couple light rubs. Also the gloss-part of my package had leaked. I had to use some force to get it open and I found this nice mess from the top of the "bottle". I got the biggest parts off (though it wasn't easy!) and that seemed to fix the leaking issue.


Sivellinpussukalle oli tarvetta, koska tämänhetkinen "kääröni" ei ole se kaikkein käytännöllisin kaveri. Eli se on sellainen "ammattimainen" naruilla solmittava tekele, jossa siveltimet eivät ihan aina halua pysyä paikallaan. Avattuna se ei ole kovin tukeva, ja esim. sylissä pidettynä siveltimet tykkäävät lähteä karkailemaan ja putoilemaan vähän miten sattuu. Tämä elfin pussukka on varsin napakka ja vetoketjullinen. Aluksi epäilin hieman tuon kokoa, mutta siinä vaiheessa, kun kaikki siveltimeni olin sinne sisälle saanut aseteltua, jouduin toteamaan sen varsin tilavaksi! Mittoina suunnilleen 21x15x3 cm (p-l-k).
Väliköiden suut ovat kevyesti venyvät, eli se auttaa siveltimiä pysymään paikoillaan. Ja materiaalikin vaikuttaisi kohtalaisen helposti puhtaana pidettävältä.


The brush case is quite perfect for my make-up brushes. I wasn't sure if it would be big enough but as seen on the first picture picture, everything fits in without problems! I wanted to have a brush case where my brushes stay on their places and don't drop out of the case easily and I think this one fills these requierements very well (unlike my old one). The material feels like it will be easy to keep clean which is a big plus too.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...