Pages

Tuesday, December 7, 2010

joululahjoja?

Mavalan pikakuivattava alkoi taas vedellä viimeisiään, joten jouduin viikonloppuna suuntaamaan Kicksiin. Olen ollut jo jonkun aikaa ihan kiltisti ja säästänyt, että voisin kerrankin ostaa itselleni jonkun vähän kalliimman lakan. Sopivasti sattui sitten Kicksissä olemaan OPI lakat alennuksessa (-20% jos en ihan väärin muista). Ja miten hankalaa voikaan olla päättää minkä YHDEN lakan sitä ottaisi, kun sellaisia pakko saada -ehdokkaita on kymmenen!

Isadora Graffiti Nails -Subway Green ja OPI The Show Must Go On

Miehen avustuksella päätös sitten saatiin tehtyä - The Show Must Go On! On kuulemma niin hyvä biisi, että nimi antoi lisäpisteitä. OPI -alennuksen lisäksi paikalliseen Kicksiin oli ilmestynyt Isadoran Graffiti Nails -lakkoja, ja kun olen siihen mustaan niin kovin tykästynyt, niin piti tietysti saada joku muu väri sille kaveriksi. Valkoista, sinistä ja mustaa ei ollut enää yhtäkään jäljellä, joten valitsin tuon vihreän.

Varsin vähillä ylimääräisillä olisinkin selvinnyt kaupasta ulos, mutta tietysti silmiin piti vielä sattua Dependin lahjasetti.


Paketissa oli Quick&Shine päällyslakka, strasseja ja tarroja, sekä kaksi Art Liner -lakkaa - kulta ja hopea. En ole Art Linereita Dependillä ennen nähnyt (enkä edes kuullut moisista), joten pitihän tuo paketti ihan jo niiden takia hankkia. Kunhan vielä ehtisin testaamaan, onko noista mihinkään! Pikaisesti vilkaisemalla huomasin, että sivellin on kohtalaisen lyhyt (mitä nyt kovin isoja ei normikokoiselta Depend -pullolta voi odottaakaan), mutta kuitenkin hyvin ohut ja siistin näköinen. 
...ja strassejahan ei voi olla koskaan liikaa.

2 comments:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...