Pages

Monday, November 28, 2011

lakkauskilpailu.

Kilpailuun osallistuminen on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille!

Joulu alkaa jo kurkistella nurkan takana, ja mietittyäni useamman kerran, kuinka voisin järjestää jotain pientä kivaa näin talven pimeydessä ihanalle lukijajoukolleni, sain idean ajankohtaan sopivasta lakkauskilpailusta.

Teemoja on kaksi, ja kummassakin teemassa yksi voittaja. Jotta joulumieltä saataisiin mahdollisimman monelle, sama henkilö ei voi voittaa molempia teemoja. Valitsen voittajan itse, tarvittaessa käytän aputuomareina tuttujani (eli varmasti pakotan mieheni katsomaan jokaisen kuvan! :3 ).

Ja ne teemat? Kuten ehkä arvata saattaa, toinen teema on JOULU. Koska kaikki eivät välttämättä ole niin jouluhössötyksen perään, halusin toisen teeman olevan TALVI.
Tyyli vapaa. Lakkaus tulee olla omilla (tai kaverin) kynsillä, eli kiekkoon tai tikkuihin tehtyjä koristeluita en ikävä kyllä hyväksy. Geeli/akryylikynsien omistajille sen verran, että näillä kynsillä toki saa osallistua, kunhan kynsillä on ihan oikeasti lakkaus/koristelut, muutenkin kuin vain geeleillä tms tehdyt (kysykää jos minä tämän epäselvästi selitän, en osaa ihan oikein tätä taas muotoilla). 3D koristeetkin ovat sallittuja.
Kannustan kaikkia - pitkien ja lyhyiden kynsien omistajia rohkeasti mukaan - ei se kynsien pituus ratkaise, vaan se miten niitä käyttää (ja hienosti laitetut lyhyet kynnet on aina paremman näköiset kuin suttuiset pitkät kynnet)! Eikä ole väliä oletko aloittelija vai kokenut ammattilainen!

Ja vaikka ketään tuskin kiinnostaa, niin näytetään nyt vielä ne palkinnot. Palkinnot ovat saman arvoisia, eli samaa tavaraa niistä molemmista löytyy - eri väriteemalla vain~

Joulu:

Strassisekoitus, 200kpl
Glitter dust, 3kpl (punainen, vihreä, kulta)
Koristehyrrä (fimoja, strasseja, helmiä yms.)
kynsiliima

 Koristeteippi, 3kpl (punainen, vihreä, kulta)

Hello Kitty -kynsitarrat, 2 arkkia
Water Decals, 1 arkki

Kynsikiekko, 2 kpl
Kynsinauhatyönnin
appelsiinipuutikku, 5kpl
Käsirasva, Soap & Glory
MNY huulivoide - 159

Barry M - Red Glitter
e.l.f. - Golden Goddess
Isadora - Glitter Graffiti Nails - Gold Bomb


Talvi:
Strassisekoitus, 200kpl
Glitter dust, 3kpl (sininen, hopea, valkoinen)
Koristehyrrä (fimoja, strasseja, helmiä yms)
kynsiliima

Koristeteippi, 3kpl (sininen, hopea, valkoinen)

Hello Kitty -kynsitarrat, 2 arkkia
Water Decals, 1 arkki

Kynsikiekko, 2 kpl
Kynsinauhatyönnin
appelsiinipuutikku, 5kpl
Käsirasva, Soap & Glory
MNY huulivoide - 375

Barry M - Blue Glitter
e.l.f. - Twinkle
Isadora - Glitter Graffiti Nails - Silver Flicks


Palkinnot hankin ihan itse, joten siksi nyt mitään ihan miljoonia kustantavaa pakettia en kykene tarjoamaan - jotain pientä kivaa yritin kuitenkin kasata monipuolisesti. Ja koska kaikessa mitä teen täytyy olla joku juju, ovat palkinnot valittu hieman teemoja myötäillen - väriensä puolesta.
 
Osallistua voi kuka vain - en vaadi ketään blogini julkiseksi lukijaksi vain, jotta voisi osallistua kilpailuun (joskin toki on kiva, jos joku tätä kautta lukijaksi innostuu). Palkinnot lähetän kuitenkin vain Suomeen.
Jokainen voi osallistua molempiin teemoihin tai vain yhteen teemaan - kuitenkin vain yksi osallistuminen per teema, ja samalla lakkauksella ei voi osallistua molempiin teemoihin. Lakkauksen tulee myös olla "uusi" - ja nimenomaan tätä kilpailua varten tehty! Joulun alla nähdään varmasti useampikin lakkauskilpailu, mutta olisi suotavaa, että jokainen voisi nähdä sen verran vaivaa, että ei lähetä samoja kynsiä useampaan eri kilpailuun.
 Ja jotta palkinto jaetaan, tulee kuhunkin teemaan tulla vähintään 3 osallistujaa.


Osallistuaksesi sinun tulee toimia seuraavasti:
Ota lakkauksestasi selkeä kuva. Kuvassa tulee näkyä vähintään neljä kynttä, sekä lappu, jossa lukee teeman nimi (joulu/talvi). Jos sinun on välttämätön pakko tehdä kollaasi, voit tehdä sen kahdesta eri kuvasta - mielellään kuitenkin vain siinä tapauksessa, jos mielestäsi lakkauksen kaikkia puolia ei voi yhdessä kuvassa millään näyttää. Pidä kuvassa kynnet pääasiana ja pyri rajaamaan kuva niin, että lakkaus näkyy selkeästi ja valaistus on riittävä. Kuvien vähimmäiskokona 500pxl pienimmältä sivulta. Enimmäiskokoa ei ole, eli lähettäkää mieluummin liian suuri, kuin liian pieni kuva - minä saan niitä aina tarvittaessa pienennettyä, mutta liian pienistä kuvista ei ole mitään iloa.

Lähettä minulle osallistumisesi sähköpostilla osoitteeseen pastelliunelmia@gmail.com
Sähköpostista tulee löytyä seuraavat tiedot:
Kuva lakkauksestasi liitteenä
Sähköpostiosoitteesi
Koko nimesi (en julkaise nimiä blogissani)
Nimimerkki, jonka voin mainita blogissani, mikäli julkaisen lakkauksesi blogissani
Blogisi osoite (jos sinulla sellainen on ja jos tahdot sen paljastaa)
Mihin teemaan osallistut. Olisi myös kiva saada jonkinlainen pieni kuvaus/kertomus, miksi lakkauksesi mielestäsi kuvaa teemaa tai kuinka idea siihen on syntynyt!

Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 14.12.2011 klo. 21:00 (Suomen aikaa), eli teillä on reilu 2 viikkoa aikaa ideoida ja lakkailla.

Jos jäi jotain mieltä vaivaamaan, kysymyksiä voi jättää kommenttilaatikkoon tai laittaa sähköpostilla!

Wednesday, November 23, 2011

snowdrop.

Kovasti minä toivoin, että tämä olo alkaisi olla kohenemaan päin. Eilen kävin tikkien poistossa ja kas kummaa - nyt on suu ja leuka entistä kipeämpi ja v-käyrä jatkaa nousuaan. Tällä kertaa sain sentään pätevämpiä kipulääkkeitä (eli mies totesi reseptin nähtyään, että "ai sait sitten vahvinta mitä täällä lailillesti saa" o_O), jotka siltikään eivät tunnu tehoavan kolmea tuntia kauempaa.Ja sen vaikutusajan olenkin sitten aina vähän pihalla.. Ja mikä parasta, sain taas uuden ajan perjantaille, eli katsellaan miten kipeänä tässä viikonloppua vielä lähdetään viettämään... 

Tällaisen esipuheen kera siis totean taas, että ei ole uusia lakkauksia paljoa taiteiltu, että ehkä sitten ensi viikolla.. Viikonlopuksi lähden vielä anoppilaan, ja silloin tulee varmaan ainakin lauantai pidettyä kokonaan tietokonevaapaata aikaa. Minulla oli - ja on edelleen yksi isompi juttu lukijoitani ajatellen tulossa, mutta koska olin sitä suunnitellut tämän viikon lopulle, joudun sen siirtämään ensiviikkoon, jotta saan tämän viikon stressitasoa hieman vähennettyä.


Tässä kuitenkin lakkaus jostain parin viikon takaa. Laatikossa on jo aika kauan pyörinyt käyttämättömänä GOSH Golden Brown -lakka, jonka ostin joskus kun alennuksesta löysin. Pullossa se ei kuitenkaan näytä kovin houkuttelevalta, ja aina on tullut valittua kynsille joku muu lakka. Tällä kertaa otin sitten itseäni niskasta kiinni ja lähdin kokeilemaan.. GB näyttikin kynsillä tosi kivalta, eikä laadussakaan ole valittamista. Kuvat eivät ikävä kyllä ole laadultaan yhtä hyviä kuin tämä lakka, mutta josko näiden kanssa selvittäisiin.

Koristelut Golden Rosen valkoisella, sekä Color Clubin Titania Gold (Art Club) nail art lakoilla. Summamutikassa aloitettu taiteilu synnytti hassuja kukkasia, jotka mielestäni muistuttavat Lumikello -nimistä kukkaa (Snowdrop). Ruskeasta pohjasta huolimatta tässä oli jotain aika talvista, ja tykkäsin tästä yksinkertaisesta koristelusta kovasti.

peukku // thumb
I did this mani few weeks ago - I have had GOSH Golden Brown lying around unused for ages but the colour looks kinda eww'y in the bottle (I bought it from some sale :P). This time I "forced" myself to finally try it and it actually looked really nice on my nails! 

I started decorating my nails randomly with nail art polishes (Golden Rose 101 and Art Club Titania Gold) and ended up with flowers that remind Snowdrops. Simple and pretty!

Sunday, November 20, 2011

new glitter polishes.

Koska glitterlakkoja ei voi koskaan olla liikaa, on sellaisia ihan huomaamatta alkanut hiipiä postilaatikon kautta lakkalaatikkooni. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä sauma esitellä muutamat, ennen kuin niitä ilmestyy taas lisää!


Ensimmäinen erä glitterisiä ihanuuksia saapui neljän lakan voimin Born Pretty Storelta. BPS:n lakoilla ei ole oikein mitään nimi/numerosysteemiä, joten joudun soveltamaan tuolta nettisivuilta löytyviä termejä lakoille, ja laitan linkin oikeaan lakkaan, niin että sitä kautta löytyy jos joku näistä kiinnostuu. 

I ordered 4 glitter polishes from Born Pretty Store. They don't have any proper name/number system for their polishes so I'll link the right polish from their store after every swatch so if someone is interested they can find it that way.


Ensimmäisenä Glitter Red - pientä punaista glitteriä ja isompia, hopeisia glittereitä kirkkaassa pohjassa. Pullossa tämä näyttää enemmän pinkiltä, mutta aika punainen se sitten kuitenkin kiekolla on. 

Glitter Red - small, red glitter and bigger silverglitters on clear base. It looked more pink on BPS page but it really is quite red on the wheel.


Purple Glitter on mielestäni enemmän pinkki kuin violetti, mutta tämän kohdalla BPS:n sivuilla oleva kuva piti kyllä hyvin paikkansa. Tässä lakassa on pieniä pyöreitä, isompia pinkkejä, sekä vielä isompia (ehkä 2-3mm) pinkkejä glittereitä kirkkaassa pohjassa.
Tämä lakka saapui "hieman" kuivahtaneena, eli pullon sisältö oli glitteriliisteriä, mutta "syteen tai saveen" periaatteella hujautin pulloon kynsilakanpoistoainetta, ja sain tämän virkoamaan. Ja lakkojahan ei ole suositeltavaa ohentaa kynsilakanpoistoaineella. Mutta toimi silti.

Purple Glitter is more pink than purple but the picture on the store is very accurate.This polish has three different sizes of pink glitters on clear base. The biggest ones are ~3mm.
This polish was dried when it arrived but it recovered well after I poured quite a bit of nail polish remover to the bottle. And yes, it's not recommended to use remover to thin your nail polish! But it still worked!


Blue Glitter sisältää pieniä glitterhippusia, sekä kahden kokoisia, isompia glittereitä (ehkä 1mm ja 1,5-2mm, pienempiä kuin pinkissä olevat isot glitterit anyway) kirkkaassa pohjassa. Hienon näköinen lakka!

Blue Glitter also has three different sizes of glitters on clear base but the biggest ones are not as big as the ones in Purple Glitter - I think they're ~2mm. I think this polish looks really cool!


Viimeinen glitterikaveri on numeroitu B#02 ja kuvauksessa lukee värinä Orchid. Ei näytä pullossakaan yhtään siltä, miltä se BPS:n sivuilla näyttää, mutta kiva sävy silti. Tämä on selvästi erilainen kuin nuo muut kolme (kuten jo pullostakin näkyy). Hyvin jännä lakka, enkä oikeastaan osaa kuvailla tätä, eli luottakaa vain siihen, mitä kuva kertoo. Lakkaa on oikeanpuoleisessa "kynnessä" ainakin 4 kerrosta, joten en suosittele tätäkään ihan yksinään käytettäväksi, sillä kerroksia vaadittaisiin kunnolliseen peittoon aika monta..

The last one of these four is B#02 Orchid. It doesn't look much like the picture on BPS site but it's still a very interesting shade. It's clearly different than the other 3. I don't know how to describe it so you'll have to trust the pictures. I have 4 coats on the right "nail" so I can only recommend using this for layering since getting it opaque would take quite a few coats..


BPS ostoksien lisäksi minulle saapui kaksi glitterikaveria eBaysta - BarryM Blue Glitter ja LUCIDarling Ruby Purple (jossa myöskään ei pullossa ole mitään nimeä lakalle, mutta eBaysta tuon nimen löysin)

I also received 2 glitter friends from eBay - BarryM Blue Glitter and LUCIDarling Ruby Purple (which also doesn't have any name on the bottle but that's what it said on eBay).


LUCIDarling Ruby Purplessa on pientä pinkkiä (vai onko tämä väri nyt se magenta?) glitterhippusta, kahden kokoisia hopeisia glittereitä, sekä hopeisia tähtiä, joita tosin ei ole kovin montaa, eli niitä ei aina siveltimeen tartu. "Kynnellä" muistaakseni kaksi kerrosta, kolmannella varmasti saisi jo aika hyvin peittävän.

LUCIDarling Ruby Purple has small pink (or is this kind of colour called magenta?) glitter, two different size, bigger silver glitters and silver stars. There's not very many stars so it's quite rare to get on on the brush. I think I had two coats on the "nail" so three coats would be quite opaque.

The "old" Blue Glitter vs. The "new" Blue Glitter
BarryM Blue Glitter minulta löytyi jo ennestään, ja tämä olikin alunperin hankittukin ihan muuhun tarkoitukseen. Oli kuitenkin pieni "WTF" kun tämän sain paketista ulos. Koska tämä on täysin eri näköinen kuin se Blue Glitter, jonka omistan. Piti ihan laittaa kiekolle vierekkäin, että sain tätä ihmetystä ihastella. Melko varmaksi sanoisin, että molemmat ovat kyllä aitoja, ja mun "alkuperäinen" Barry on vain vanhus. Sehän alkujaankin löytyi kaupassa ihan yksin standin alimman hyllyn pimeästä nurkasta, eli ihan lattianrajasta, pullon kyljessä hieman kuivunutta lakkaa. Veikkaisin, että se on vain ottanut vähän aurinkoa, mikä on sitten aiheuttanut värien haalistumisen. Mutta tämä haalistunut versio on ihan älyttömän hienon näköinen, joten ei mua haittaa yhtään!

I actually had BarryM Blue Glitter already and I bought this one for other use.. Or so I thought before I got this out of the package since it looks totally different than the one I had from before. I'm pretty sure both of them are authentic and the "old" one I have is just old has just gotten too much sun in the store, causing the colour to fade. But I really like the "old" one so I don't mind - I actually think it looks better than the one with brighter colour!

Saturday, November 19, 2011

first try with one-stroke flowers.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että viimeisin yritys kynsien koristelun suhteen jäi pahasti kesken leuassa riemuitsevan jomotuksen vuoksi. Pohjalakkauksen jälkeen onnistuin koristeleemaan kaksi kynttä, ennen kuin oli pakko luovuttaa. Tykkäsin kuitenkin kovasti siitä koristelusta, mitä niille kahdelle kynnelle sain aikaiseksi, joten ajattelin senkin nyt postata.


Pohjalta löytyy MNY 445, jota muuten tarvitsen uuden pullon, kun oli jo tämän lakkauksen kanssa tiukkaa saada pullon pohjalta lakkaa ulos - ja vielä joulukin tulossa, niin pitäähän sitä kultainen lakka olla kunnossa!


Koristelut tein akryylimaaleilla. Kokeilin ensimmäistä kertaa one-stroke kukkasia, ja kuten kuvasta näkyy, vaatii se vielä vähän harjoittelua. L'ähinnä ongelmana oli, että mikään siveltimistäni ei oikein tuntunut sopivalta. Lattapääsiveltimeni olivat liian kapeita tai liian pehmeitä. Mutta kyllä minä tämän vielä opettelen!


I tried painting my nails again but I had to give up after I had gotten 2 nails done.. my jaw and mouth still hurt if I tense my neck/shoulders :( I liked the decorations on those 2 nails so I thought I'd post this anyway.

The golden polish is MNY 445. For decorations I tried one-stroke flowers for the first time and as you can see I still need some practise! I noticed that I don't have any brushes that would be perfect for it since my flat brushes were too small or too soft but I'm sure it'll get better even with the brushes I own once I get more used to this.

Friday, November 18, 2011

diamonds for my man-darin.

Kolottaa ja jomottaa, suuta en saa auki ja ketuttaa kun en päässyt töihin kahteen päivään. Eli toisin sanoen mitään hyvää sanottavaa tuosta viisaudenhampaan poistosta ei jäänyt. Ja itse poisto-operaatiosta sen verran, että jos joku ei kärsi hammaslääkäripelosta, niin viisurinpoistolla senkin saa varmasti aika helposti aktivoitua. Itse en ole ikinä varsinaisesti pelännyt hammaslääkärikäyntejä (mitä nyt olin kauhusta kankeana kaksi päivää tätä poistoa odottaessa), enkä voi väittää pelkääväni vieläkään, mutta ei multa kyllä poisteta enää yhtäkään viisuria ellei ole henki uhattuna.


Joka tapauksessa, en ole kyennyt tekemään uusia kynsiä, koska niska-hartia-alueen jännittäminen aiheuttaa jomotusta leuassa ja suussa olevissa tikeissä. Kaksi kynttä sain koristeltua eilen ja sitten oli pakko luovuttaa. Onneksi kynsikansiosta löytyy vielä parit kynnet, joiden postaamista on tullut siirrettyä aina "seuraavaan kertaan", koska en ole ihan tyytyväinen itse kynsiin tai sitten kuvien laatuun. Nämä ovat tuosta jälkimmäisestä kategoriasta, eli kuvat on otettu sisällä ja värit eivät oikein osu kohdalleen.

Näihin kynsiin sain idean Katse kohti kynsiä -blogista. Nämä kynnet olivat hurjan kauniit ja kun eBaysta oli juuri saapunut microhelmisetti, niin eihän sitä voinut vastustaa. Samalla ajattelin testata vielä käyttämättömänä ollutta Color Clubin I Always Get My Man-darin -lakkaa.


IAGMM:n kanssa ei oikein päästy samalle aaltopituudelle, ja lakka saattaa päätyä etsimään itselleen uutta kotia. Ensinnäkin se ei ole se kaikkein peittävin lakka. Peittävyyteen tarvitaan ainakin neljä kerrosta, joka tosin ei vielä takaa sitä, että lakka näyttää tasaiselta. Eli toinen ongelma on se levittyvyys - mikä näkyy vähän kuvissakin. Kuvissa laitoin alle kerroksen Sally Hansenin Lighteningia tuon peittävyysongelman vuoksi, mutta ei sekään korjannut tilannetta ihan täysin tuon huonon levittyvyyden vuoksi. Kolmas ongelma tämän kanssa on se "tuoksu", joka aiheuttaa itselleni lähinnä pahoinvointia. En tiedä miksi tämä tuoksu kuvoo, mutta niin se vain tekee :( Viimeinen ryppy rakkaudessa on lakan sävy. Eli pohjaväri on todella kaunis lämmin oranssi - juuri sellainen, mistä minä tykkäisin, ja juuri sen sävyn olin kaikissa swatcheissa nähnyt - ja siksi tämän lakan hankinkin. Livenä se pohjaväri vain saa kaverikseen vahvan kylmän, vihertävän shimmerin, joka ei sitten oikein toimi tämän pohjasävyn kanssa mun silmään... Aina ei voi voittaa. Mistähän löytäisin Man-darinin pohjasävyn värisen lakan..


Tuesday, November 15, 2011

purple gradient with twinkle.

Huomenna olisi ilmeisesti edessä viisaudenhampaan poisto, ja pikkasen on meinannut alkaa jo ahdistamaan tänään. Mulla ei ole ikinä mitään suurempia operaatioita hammaslääkärissä tehty (no raudat joo, mutta se on aika eri juttu, ja jotain maitohampaita revitty useampi kerralla) ja mulla ei ole ikinä ollut reikiä (siis ennen tätä, nyt tuo viisuri on yhtä isoa reikää vaan), eli tietysti pitää heti käydä läpi kaikki "worst-case-scenariot", varsinkin kun kyseessä on alaviisuri. Voi olla, että huomenna ei ainakaan postausta tule, kun istun buranapurkki kourassa koko illan (vaikka täältä ei saakaan Buranaa, mutta jotain ibuprofeiinia anyway)...


Tänään kuitenkin esittelen lakkauksen parin viikon takaa. Kynsillä on edelleen tuo edellisessä postauksessa esitelty lakkaus, joka onkin pysynyt varsin hyvänä - yleensä kun mulla nuo akryylimaalein koristellut lakkaukset lähtee kärjistä aika nopeasti (jos siis koristelu on sellainen, että maalaus yltää ihan kärkeen asti). Kyllä näillä vielä ainakin yksi päivä lisää menee, kun tykkään niin kovasti (ja ehkä sitten kauemminkin, jos en tuon hampaanpoiston jälkeen kykene kynsien lakkausta ajattelemaan).


Tämä lakkaus on kyllä taas oikein malliesimerkki siitä, miksi mun rakkaussuhde Seche Viteen loppui lyhyeen. Kärjistä kuluneet (taitaa olla eka päivä lakkauksen jälkeen kuvissa), kynnen juuresta vetäytyneestä lakasta puhumattakaan.
Lakkauksessa kuitenkin käytössä elfin Purple Dream, jonka päällä liukuvärjäys Wet n Wildin Eggplant Frostilla ja jollain-tummalla-lakalla-jota-en-muista - saattoi olla jopa ihan musta. Päälle kerros elfin Twinklea ja fimokukat strasseilla.


I'm going to get my wisdom tooth removed tomorrow and I'm a bit scared :( I haven't really had any big operations done at the dentist (if you don't count braces and some removed milk teeth) - I haven't even had any holes in my teeth before, so of course I have to think about all the worst case scenarios now! Anyway, there might not be a post tomorrow atleast since I'll most likely be lying somewhere hugging my painkiller-box!

This mani is from few weeks back. It's a good example of why I don't like Seche Vite too much - I think the pictures are from the first day after I did the mani and the tips look bad already - not to even mention how the nailpolish has pulled back from the cuticle-end.
I used elf's Purple Dream and sponged Wet n Wild's Eggplant Frost and some don't-remember-what -dark nailpolish on top (might've been even black). One coat of elf Twinkle and fimo flowers with rhinestones to add a little something to it!

Monday, November 14, 2011

nerd nails - League of Legends; Fizz, the Tidal Trickster.

Otsikkohirviö! Tietokonepelit eivät välttämättä ole jokaisen tämän kynsiblogin lukijan suurin intohimo, mutta toivon, että tätä lakkausta voi ihastella ihan vain maalauksena, vaikka hahmojen alkuperästä ei sen suuremmin tietäisi/ymmärtäisikään :)


Eli. Pelaan pääasiassa kahta peliä - World of Warcraftia, josta olen joskus blogissa maininnutkin, sekä League of Legendsia. Tällä kertaa inspiraation lähde löytyi jälkimmäisestä - LoL:issa paljastettiin juuri seuraavaksi julkaistava champion ja se mokoma on ihan tajuttoman suloinen otus! En malta odottaa, että pääsen sitä kokeilemaan pelissä! Siinä sitten kuvia katsellessani keksin, että tämän otuksenhan minä muutan kynsitaiteeksi. Lauantai-iltana hahmottelin ja suunnittelin, ja tein pohjalakkausta, ja sunnuntai aamuna sitten kaivoin pitkästä aikaa akryylivärit esiin.

ensimmäiset luonnokset // my first sketches
Tämä pikku kaveri on nimeltään Fizz, the Tidal Trickster. Fizz heittää vihollistaan pikkukalalla, joka houkuttaa paikalle suurisuisen hain, joka sitten nappaa vihollista kannikasta kiinni. Apuna hahmottelussa ja maalaamisessa toimivat sankarista pelin sivuilla julkaistut kuvat.


LoL aiheiset kynnet ovat olleet mietintämyssyssä (ja luonnoskirjassa) jo pitkään, joten muitakin pelin sankareita ehkä joskus tulevaisuudessa tullaan kynsilläni näkemään!
* pelikuvat peräisin täältä *

Löytyykö lukijoista ketään tietokonepeleistä innostuneita, tai jopa LoLin pelaajia? 


Monstertitle! I know computer games might not be the top interest for most of this blogs readers but I hope this mani is enough of a painting to not seem completely uninteresting even if you don't know/understand the origin of the characters :)

This mani was inspired by the newest champion in one of my favourite computer game - League of Legends. He's called Fizz, the Tidal Trickster and he'll be released on Tuesday - that's why I had to use the pictures they've released on the game site instead of taking my own pics.
I'm just so excited about this cute little creature and his unique playstyle that I had to paint him on my nails. He throws little fishies to his enemies to lure his shark friend to attack them! 


I have been thinking about LoL inspired mani before too and I have even some old sketches so you might see some other champions from this game on my nails in the future.
* The game pictures are taken from here *

Any of my readers interested in computer games, or even LoL?

Wednesday, November 9, 2011

ässä mix.

Kynsiksi meni -blogissa oli lakkauskilpailu teemalla karkkikynnet. Sain kilpailun innoittamana useammankin idean, mutta töiden vuoksi aikaa kilpailukynsien toteuttamiseen ei oikein meinannut irrota. Ajattelin, että kilpailuun tulee varmasti paljon ällömakeita tikkarikynsiä, ja yritin itse sitten ajatella vähän "out of the box". Lopulta päädyinkin toteuttamaan ideani Ässä Mix -kynsistä.


Idea oli ehkä taas vähän parempi, kuin mitä vähissä olevan ajan ja väsymyksen puitteissa onnistuin toteuttamaan.. meinasin jättää nämä jo lähettämättä, mutta siinä sitten illan mittaan kynsiä katseltuani päädyin kaivamaan kameran esiin ja napsimaan parit kuvat pari tuntia ennen kilpailun deadlinea.


Kannattaa käydä katsomassa kilpailuun osallistuneet lakkaukset - ja samalla äänestää suosikkiaan täällä!

Välihuomiona voin vielä ilmoittaa, että ensi viikosta alkaen palaan taas "normaaliin" rytmiin töiden suhteen, eli sitten toivottavasti ehdin ja jaksan taas päivitellä blogia ahkerammin - ja ennen kaikkea panostaa taas kynsiinkin, niin on jotain mitä blogiin päivitellä (nimim. taas menty viikko samalla yksivärisellä lakkauksella, joka alkaa olla jo ihan kamalan kulahtanut.. :<).


This mani was done for Kynsiksi meni -blogs nail art contest. The theme was "candy nails" and I had many ideas for it.. I ended up doing this mani inspired by a Finnish candy-mix called Ässä Mix (Ace Mix, picture of the candies below). I wasn't 100% satisfied with the mani but I was really tired and didn't have more time to put in to it. I wasn't even going to send it to the contest at first but after looking at this mani for one evening I realised I kinda liked it after all - and I still feel like that when I see these pictures :)

You can go check all the contest entries here. The voting is going for 2 more days so I don't know who will win yet
 * karkkikuva löytyi googlettamalla täältä.

Sunday, November 6, 2011

princess.

My Dream Nails -blogissa oli jälleen lakkauskilpailu ja teemana oli Prinsessakynnet. Sain tähän teemaan aika helposti idean, ja pääasiassa toteutuskin onnistui juuri niinkuin halusinkin. Ainoa "meh" näissä kynsissä oli tuo nimettömän koristelu, johon en ollut oikein tyytyväinen, mutta kun sen olin jo kerran tehnyt uudestaan eikä aikaa koko homman uusimiseen olisi taas ollut, piti tyytyä tähän. Muiden kynsien koristelusta tykkäsin kyllä kovasti, ja saman tyyppiset koristelut pitää joskus kokeilla varmaan tehdä vielä uudestaan!

Kuitenkin, lakkaukseni pääsi finaaliäänestykseen asti 19:n muun kanssa. Noin isoon määrään mahtuikin jos jonkinmoista koristelua (ja yliannostus pinkkiä ja vaaleanpunaista) ja monia hienoja kynsiä. Käykää kurkkaamassa ja äänestämässä suosikkianne täällä!


This was my entry for My Dream Nails -blogs nail art contest with the theme Princess nails. I liked this mani a lot - except the ring finger.. I had already done it twice and didn't have time to re-do it again i just had to go with that. But my mani still got to the final voting with 19 other manis! You can see the finalists here.


Models Own - Baby Blues
Wild and Crazy - Wild & Desperate
Konad - Special White
Konad image plate m71
light blue rhinestones (3mm/1,5mm), microbeads in silver and pink

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...