Monday, November 14, 2011

nerd nails - League of Legends; Fizz, the Tidal Trickster.

Otsikkohirviö! Tietokonepelit eivät välttämättä ole jokaisen tämän kynsiblogin lukijan suurin intohimo, mutta toivon, että tätä lakkausta voi ihastella ihan vain maalauksena, vaikka hahmojen alkuperästä ei sen suuremmin tietäisi/ymmärtäisikään :)


Eli. Pelaan pääasiassa kahta peliä - World of Warcraftia, josta olen joskus blogissa maininnutkin, sekä League of Legendsia. Tällä kertaa inspiraation lähde löytyi jälkimmäisestä - LoL:issa paljastettiin juuri seuraavaksi julkaistava champion ja se mokoma on ihan tajuttoman suloinen otus! En malta odottaa, että pääsen sitä kokeilemaan pelissä! Siinä sitten kuvia katsellessani keksin, että tämän otuksenhan minä muutan kynsitaiteeksi. Lauantai-iltana hahmottelin ja suunnittelin, ja tein pohjalakkausta, ja sunnuntai aamuna sitten kaivoin pitkästä aikaa akryylivärit esiin.

ensimmäiset luonnokset // my first sketches
Tämä pikku kaveri on nimeltään Fizz, the Tidal Trickster. Fizz heittää vihollistaan pikkukalalla, joka houkuttaa paikalle suurisuisen hain, joka sitten nappaa vihollista kannikasta kiinni. Apuna hahmottelussa ja maalaamisessa toimivat sankarista pelin sivuilla julkaistut kuvat.


LoL aiheiset kynnet ovat olleet mietintämyssyssä (ja luonnoskirjassa) jo pitkään, joten muitakin pelin sankareita ehkä joskus tulevaisuudessa tullaan kynsilläni näkemään!
* pelikuvat peräisin täältä *

Löytyykö lukijoista ketään tietokonepeleistä innostuneita, tai jopa LoLin pelaajia? 


Monstertitle! I know computer games might not be the top interest for most of this blogs readers but I hope this mani is enough of a painting to not seem completely uninteresting even if you don't know/understand the origin of the characters :)

This mani was inspired by the newest champion in one of my favourite computer game - League of Legends. He's called Fizz, the Tidal Trickster and he'll be released on Tuesday - that's why I had to use the pictures they've released on the game site instead of taking my own pics.
I'm just so excited about this cute little creature and his unique playstyle that I had to paint him on my nails. He throws little fishies to his enemies to lure his shark friend to attack them! 


I have been thinking about LoL inspired mani before too and I have even some old sketches so you might see some other champions from this game on my nails in the future.
* The game pictures are taken from here *

Any of my readers interested in computer games, or even LoL?

25 comments:

  1. Mun mies yrittää kovasti saada mut pelaamaan LoL:ia :D pitääkin näyttää sille nää kynnet ;)

    ReplyDelete
  2. Itse kyllä pelailin teini-iässä roolipelejä paljonkin, nykyään en enää niinkään (: Konsolipelejä sitten enemmän.

    ReplyDelete
  3. Oi miten taidokkaasti maalatut kynnet! Todella hienot vaikka en pelistä mitään tiedäkkään ja tuo nimettömän olio on niin suloinen! :)

    ReplyDelete
  4. tietokoneella en oikeastaan pelaile, mutta ps3 on ihana :D uc3 on rakkautta <3

    ReplyDelete
  5. Ihan mahtavat taidokkaasti maalatut kynnet! Peukalon hai-otus on ehdottomasti suosikkini, tai varsinkin nuo veden roiskeet, huhhuh.
    Konsolipelit itelläni sydäntä lähellä, pitää varmaan näyttää nää kynnet muutamille tutuille jotka LoL:ia pelaa. :D

    ReplyDelete
  6. Tietokonepeleihin ei kiinnostus riitä, mutta sun kynsiin kyllä! Ihan mahtavat, tykkään tositosi kovasti!! Osaispas itsekin maalailla jotain esittävää. Oot tosi lahjakas :). Piirteletkö muualle kuin kynsiin?

    ReplyDelete
  7. Hienot kynnet ja kivat värit .-). Itse pelailen The Sims 3:mea ja Angry Birdsiä tietokoneella.

    ReplyDelete
  8. Tosi upeet kynnet!
    Ite pelasin muutaman vuoden Runescapea (joo tiedän se on nettipeli), mutta sitten kyllästyin ja lopetin ihan yhtäkkiä. :D

    ReplyDelete
  9. Muhmu: Taitaa olla aika yleistä peleistä kiinnostuneille miehille tuo pelien tuputtaminen muille.. mun mies pelaa jotain miljoonaa eri peliä ja aina saa kuulla sitä "säkin voisit kokeilla tätä ja tuota toista voitais pelaa yhdessä ja..." mutta mulle riittää tällä hetkellä nää pari peliä :D

    Ine: Konsolipelit taitaa olla yleisestikin enempi suosittuja :) Itse en kyllä kovin paljoa ole konsoleilla pelannut, kun päädyn aina siihen "en osaa, en halua opetella" fiilikseen :D

    shiny: Kiitos :)

    Jane: Tosi moni hehkuttaa PS3:a, mutta en ole ikinä kokeillut! Pikkuveljeltä semmoinen löytyisi, mutta kun ei sillä ole kun jotain urheilupelejä, enkä mä semmoisista jaksa kiinnostua! :3

    Noora: Kiitos! Tuo hai oli itseasiassa se, jota ennakkoon odotin epäonnistuvaksi, kun ei se oikein ottanut onnistuakseen luonnosteluvaiheessa :D Lopulta sitten se onnistui munkin mielestä parhaiten, ja tuo nimettömän otus aiheutti enemmän päänvaivaa maalausvaiheessa.

    Sannu: Kiitos kovasti :3 Nykyään on piirtäminen jäänyt vähän vähemmälle, että pääasiassa vain kynsiä ja niiden luonnostelua, tai sitten siinä sivussa jotain aiheeseen liittyvää suherrusta. Edellisellä Suomi-reissulla otin kyllä piirrustus- ja maalaustarvikkeet tänne taas mukaan, että jos sitä jossain vaiheessa saisi taas itsensä motivoitua siihen..

    Ciesse: Kiitos :) Angry Birdsia voisi olla kiva joskus kokeilla!

    elli: Kiitos :) Itse en Runea ikinä ole kokeillut, mutta aika moni tuttu sitä pelaili - ja kaikilla taisi käydä samoin kun sulla, eli kyllästyminen iski ja sitten se pelaaminen loppui aika nopiasti :D

    ReplyDelete
  10. Muista peleistä kuin simssistä + muutamasta konsolipelistä en tiedä mitään, mutta on kyllä älyttömänupeat nämä!

    ReplyDelete
  11. Oi, todella hienot kynnet!

    Itse en pelaa kuin Sims 3:sta ja Angry Birdsiä.

    ReplyDelete
  12. Olipa melkoinen yllätys, kun eksyin blogiisi. En ajatellut muita kynsitaidetta harrastavia Wow-addikteja olevan kuin minä.. Mutta on niitä näköjään.. :D
    Mielettömän hienoja kynsiä kyllä taiteilet!

    ReplyDelete
  13. Ihanat kynnet!! <3<3<3 Mie pelaan kans WoWia se on ihan best peli <3

    ReplyDelete
  14. Mmeri.: Kiitos n_n

    Rose: Kiitos :) Simsiä tuntuu monet pelaavan, mutta en ole kyllä sitäkään kokeillut kuin facebookissa :D

    Belegwen: Hihi, ei kyllä taida yleisesti olla kamalan lähellä toisiaan nämä kiinnostuksen kohteet, mutta hyvä että joku muukin wowi-ihminen on kynsitaiteilusta innostunut :)

    Elisabet: Kiitos :) WoW kyllä vie mukanaan, minäkin nyt ~6 vuotta olen tuota peliä jaksanut, ja vielä nyt ainakin seuraava lisäosa pitää katsoa!

    ReplyDelete
  15. MagiccCat ★: Thank You! n_n

    ReplyDelete
  16. Upeat kynnet! Itse en kyseisestä pelistä tiedä mitään, mutta kynnet on tosi hienot. Mitä akryylimaaleja sä muuten käytät? Ja ootko tyytyväinen niihin? :D

    ReplyDelete
  17. cottoncandy: Kiitos :3
    Käytän ihan halpismaaleja, eli pääasiassa käytössä Clas Ohlsonilta ostettu, Sang -merkkinen setti (http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=164640992).
    Tähän mennessä ainakaan ei ole ollut valittamista noiden kanssa - sävyjä on mun käyttöön aika hyvin ja niistä on helppo sekoitella lisää vielä sitten tarpeen mukaan. Peittävät hyvin. Näitä täydentämässä mulla on Sinooperista ostetut isot (75ml) ART ACRYLIC -tuubit väreissä musta, hopea ja kulta, nämäkin tosi laadukkaat mutta vissiin hintavammat (itse löysin alennuksesta).

    ReplyDelete
  18. Vau mitkä kynnet! Löysin tämän blogin blogilistan kautta, kun etsin onko siellä ollenkaan LoL-aiheisia blogeja :) Ja parasta tietysi oli että löyti heti kynsi/meikkiaiheinen blogi.

    Millä servulla pelaat? Ja osoittautuiko Fizz mieleiseksi? Itse pelaan lähinnä tankkeja, joten en ole kokeillut, mutta harvinaisen ärsyttävä on pelata Fizziä vastaan :D

    ReplyDelete
  19. Amaryllis: Hah :D Pelaan nykyään EU Westillä. En ikinä saanut Fizziä hankittua itselle asti, kun olen viime aikoina kaiken muun kiireen takia pelannut kovin vähän (verrattuna siihen paljonko haluaisin pelata) ja IP ei ole riittänyt niin pitkälle, kun olen joutunut täydentämään runebookia yms ;P

    Olen kyllä kokeillut muutaman kerran, ja ihan hauska champion tuo on, että ehkä mä vielä joskus saan sen hommattua! Oon vaan auttamattoman huono melee championien kanssa, kun pääasiassa pelaan maineina supporteja, ja nykyään jonkun verran AD/AP ranged carryja.

    ReplyDelete
  20. Minun nikki eu westillä on YugiYugi, lisää ihmeessä niin voidaan joskus pelata yhdessä :D

    ReplyDelete
  21. OMFG!AWSOMEEE!I love league of legends and i also play as fizz <3

    ReplyDelete
  22. Anna: Haha, thanks! :D LoL is a great game and Fizz is probably the cutest champion around! <3

    ReplyDelete
  23. Tää on tosi ihana mani! :D Itsekin pelaan LoL:ia ja WoWin sorruin aloittamaan taas uudestaan puolen vuoden tauon jälkeen. Harvassa tuntuu olevan pelittävät kynsitaitelijat, mutta kiva tietää etten ole yksin. xD Itsekin pelaan LoL:issa eniten supporteja tai ranged championeja. Sona on ehdoton lempparini. ;)

    Niin ja käy ihmeessä katsomassa blogini osoitteesta http://nailiaison.blogspot.com/

    ReplyDelete
  24. Kattelin kaikessa rauhassa tätä videota http://www.youtube.com/watch?v=c1b3ii6JbIE ja sitten tunnistin nämä kynnet, jee. Nämä on kyllä huiput!

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...