Wednesday, January 18, 2012

delicate butterfly.

Edellisen kauhulakan jälkeen käytössä oli onneksi lakka, johon rakastuin, ja joka pääsi suosikkilistalleni kaikista vioistaan huolimatta. Tässä on minun makuuni ihan täydellinen sävy!


Lakkana Color Clubin Secret Rendezvous ja koristuksena ihanat kauniit water decalsit. Tuon lakan kanssa oli siis sellaisia pikku vikoja, eli perus cremelakkana pinnasta ei meinannut tulla tasaista. Jouduin tämän vuoksi laittamaan neljä kerrosta, mutta kolmella varmasti pärjää, ainakin jos laittaa toisen ja kolmannen kerroksen väliin kerroksen päällyslakkaa. Neljästä kerroksesta huolimatta missään vaiheessa ei ollut sellainen "no onko mun pakko laittaa vielä yksi kerros" -fiilistä, koska lakka kuivui mukavan nopsasti - eikä edes ruttaantunut kertaakaan, vaikka raidin aikaan kynsiäni lakkasinkin (mikä siis tarkoittaa yleensä sitä, että vähintään kahdesta sormesta on lakat rullalla näppiksen takia).


Tykkäsin näistä kynsistä niin paljon, että en oikein osannut karsia postaukseen liitettäviä kuvia, joten saatte tällä kertaa nauttia hieman useammasta kuvasta.

P.S. Vähänkö hieno fiilis kun kuvat on kerrankin taas parempilaatuisia - meillä paistoi eilen ihan oikeasti aurinko, ja sain pitkästä aikaa otettua kuvia luonnonvalossa! <3


After the previous polish disappointment I got to use this gorgeous polish that instantly became one of my favourite polishes! It had some small faults but the colour is just perfect for my taste - absolutely love it!

This polish is Color Club's Secret Rendezvous and the decorations are super pretty water decals. SR is a basic creme polish so the biggest problem with it was to get it look even. I had to use 4 coats because of that but I'm pretty sure 3 is enough if you add top coat between the second and third coat. It dried really fast and I didn't get any dents even though I was doing my nails during a raid (which usually means I get dents to atleast 2 nails because I bump them to my keyboard).

14 comments:

  1. Oliko kovakin raidi? Onko sulla menny jo Deathwing down? Aika kirotun vaikia heroiccina -,-

    ReplyDelete
  2. Elisabet: Meidän raidit on viimeaikoina ollut lähinnä sellaista pään hakkaamista seinään, ja silloin taidettiin just aloittaa yrittämään uutta fightia, eli heroic gunship (tai mikä se nyt oikealta nimeltään onkaan) :D Meillä meni normi Deathwing alas heti ekalla viikolla. Nyt ollaan 5/8 HC, eli HC DW:ia ei ihan heti vielä olla näkemässä :(

    Ashesela: Thanks~ n_n

    ReplyDelete
  3. Onpas nättimöiset!! Tykkään kovasti, väri on ihanan herkkä ja noi water decalsit sopii kuin nenä päähän, kerrassaan ihanat kynnet!

    ReplyDelete
  4. Todella upea värisävy, ja muutenkin kaunis ja herkkä lakkaus koristeluineen! Vau :)

    ReplyDelete
  5. mistä on nuo water decalsit? ebay? :)

    ReplyDelete
  6. Voi miten ihanat kynnet - todella herkät ja kauniit, oijoi.. ♥

    ReplyDelete
  7. Minäkin haluan tietää mistä water decalsit olet hankkinut :) Todella kauniit. Itseäni houkuttaa suuresti pastellivärit, joita lakkalaatikossa ei ole yhtään :/.. vielä... ^_^

    ReplyDelete
  8. Kiitos kovasti kommenteista! <3

    Nämä water decalsit ostin Born Pretty Storesta ---- löytyvät tästä paketista: http://www.bornprettystore.com/11pcs-hello-kitty-snow-white-nail-water-decals-p-893.html


    Thanks a lot for all the comments! <3

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...