Pages

Tuesday, January 17, 2012

one of those days when you feel like throwing the nail polish bottle out of the window.

Sarjassamme "ei se aina lähe" -lakkaukset sekä lakat.


Alla ehkä kamalin lakka, jota olen vähään aikaan kokeillut, päällä heikko yritys pelastaa lakkaus pienen kiireen alla. Lopputulos ei edes ollut ihan kamala, kunnes sitten seuraavana päivänä... Koristeena olevat sydämet ovat siis tuollaisia tekstiilikuvioita, ja vaikka laitoin niiden päälle pari-kolme kerrosta päällyslakka ne tahtoiva alkaa leviämään käsiin seuraavien päivien aikana (ja nämä tapaukset on pakko olla aina silloin, kun on jossain muualla kuin kotona eikä ole aikaa laittaa kynsiä uudelleen). Osa sydämistä lähti lerpattamaan ja niiden kiiltävä päällikerros lähti irti jättäen jälkeensä repsottavia hapsuja. Jes. Seuraavalla kerralla yritän ehkä jonkun paksumman päällyslakan kanssa - tekemällä oppii.


Ja siis mikä oli tämä painajaislakka - Golden Rose matte velvet 101. Ekalla kerroksella alkoi jo vähän kaihertaa se, että lakan peittävyys näytti hieman heikolta, vaikka lakka itsessään on aika paksua jankkia (miten tällainen yhdistelmä on edes mahdollinen?). Mattalakkojen kanssahan on se ongelma, että niiden päälle ei paljoa pikakuivattavia lotrata, jos sen mattaisuuden haluaa pitää alkuperäisenä. Eihän siinä, sen ekan kerroksen jälkeen tuntui kuitenkin, että lakka taitaa kuivua aika nopsaan, eli pari lisäkerrosta ei pitäisi ottaa ihan kamalasti aikaa. Mutta tämä olikin taas näitä lakkoja, jotka ovat jännän äärellä, ja ensimmäisen, hyvin kuivuneen kerroksen jälkeen ne muut kerrokset eivät sitten kuivukaan. Toisella kerroksella siis huomattiin, että lakan kuivuminen KESTI. Ja lisäksi toisen kerroksen lisääminen veti sen ensimmäisen kerroksen paikoitellen mukanaan jättäen kaljuja länttejä. Pitkän odotuksen jälkeen kolmannella kerroksella saatiin "suunnilleen" tasainen lopputulos, mutta kops vain muka-kuivat lakat olivatkin rutussa heti kun kättään uskalti liikauttaa!

Eli tästä voin todeta, että joidenkin lakkojen kohdalla odotukset (edes hyvin alhaiset sellaiset) ja lopputulos eivät aina kohtaa- eivät aina edes silloin, kun  ennakko-odotukset ovat ihan olemattomat.
Kommenteissa jo kysyttiin GR lakkojen mattaisuudesta - kyllä, se on kutensakin matta, ja ei, ainakaan tätä kyseistä yksilöä en voi suositella. Laatikossa odottaa vielä toinen GR mattalakka, että katsellaan sen kanssa, kunhan saan itseni motivoitua sen kokeiluun tämän tapauksen jälkeen!


A small fail mani and a terrible nail polish. The mani looked fairly ok untill the next day, when the heart decorations decided to fall apart (even when I had 2-3 layers of top coat on top of them). The worst part is that all those decorations were made to cover the horrible results I got with the Golden Rose matte velvet 101 polish. The polish was really thick but the coverage still wasn't very impressive (3 coats in the picture). Application was bad (the new layer dragged the previous one partly off) and it was sooooooooooo slow to dry.. x_x If you look at my middle finger in the second picture you can see what happened when I finally was brave enough to move my hand after a long drying time. One small bump and it looks like that :(

12 comments:

  1. Good save because that is a super-cute mani! I love your blogpost Title! Sounds like you had an awful time with this polish, but the results are very pretty!!

    ReplyDelete
  2. I LOVE how this manicure looks!! I'm really sorry to hear about how it ended up falling apart and the bad formula (and ridiculous drying time!) of that gorgeous blue polish.

    ReplyDelete
  3. The blue polish is Lovely, and the mani is great, too. I am sorry about the problems you had, because it is really amazing looking!

    ReplyDelete
  4. Tosi kauniit kynnet, harmi etteivät sydämet pysyneet!

    ReplyDelete
  5. Voin lohduttaa sua, että kuvissa nuo näyttää hyviltä:) Olen pari kertaa meinannut ostaa noita lakkoja kun sävyt on kivoja ja ne näyttää pullossa houkuttelevalta mutta ehkä kuitenkin mietin vielä...

    ReplyDelete
  6. Isadoran matta päällyslakka kuivattaa melko nopeasti myös. :)

    ReplyDelete
  7. katsoin näitä lakkoja seppälässä eräällä kerralla ja ajattelin et wau, mattalakkoja, mutta sitten ajattelin että mulle riittää matta päällyslakka, koska mulla ei ole aikaa aina antaa montaa tuntia kuivua joten tälläset mattalakat ei sovi kyllä mulle :D

    mut söpöt kynnet tuli kyllä=D

    ps. luen sua!

    ReplyDelete
  8. tiedän niiin hyvin ton tunteen! tyhmä lakka, pelastusyritykset ja lopulta se että kaikki ruttaantuu on vähän liiankin tuttua :-D

    ReplyDelete
  9. Mulla on tuollainen mattalakka mustana ja se on ihan mahtava =) Kuivuu nopeasti ja peittävyys hyvä.

    Mari

    ReplyDelete
  10. ChromaCraze: Thanks! I'm really bad with creating titles so I decided to pick one that described how I felt about that polish ;D

    Ashesela: Thanks you! The colour would have been really nice if the quality would've been better :(

    Gottwinkies: Thank you! I agree that the polish would've been lovely (and I don't even have anything on that shade) but can't always win I guess!

    Mia: Kiitos~ Ekaa kertaa kokeilin noita koristeita, joten toivottavasti joillain lisäkikoilla pysyvät paremmin sitten seuraavan kerran :)

    Sissi: Muakin kiinnosti kovasti nämä lakat juuri kivan sävyvalikoiman takia. Pitää varmaan testata tuo lakka vielä normi pikakuivattavan kanssa, jos siitä kuitenkin saisi käytettävän sitten kiiltäväpintaisena...

    Birta: Mulla on käytössä vissiin Mavalan mattapäällynen. Pitää ehkä kurkata sitä Isadoran versiota sitten kunhan se joskus loppuu :)

    Rose: Kiitos :)

    Mirva: Kiitos, ja kiitos lukemisesta! n_n Mä olen myös tähän asti ajatellut, että mattapäällyslakan kanssa saan sitten mistä vaan lakasta matan, mutta näiden sävyvalikoiman takia sitten sorruin ostamaan :P

    Pinja: Joinakin päivinä ei vaan pitäisi yrittää laittaa kynsiään... :D

    Anonyymi: Ah, kiva tietää - ehkä mä sitten uskaltaudun vielä kokeilemaan sitä mun toista yksilöä, että jos se toimis vähän paremmin! :)

    ReplyDelete
  11. Oli ihan pakko kommentoida, kun itseltäni tuommoinen lakka löytyy. Eli minulla se käyttäytyy ihan normaalisti, kuivuu nopeasti, ja ei "ruttaannu" ymsyms. Mikäköhän sinun lakkaasi mahtaa vaivata? :o Mutta ihanat kynnet! C:

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...