Pages

Sunday, July 31, 2011

apologies for not posting for a while (again).

Pahoittelen taas tällaista viikon yllättävää hiljaisuutta. Lupasin viime viikolla laittaa kuvia tuosta Golden Rose 107 lakkauksesta koristeltuna, mutta se seuraava päivä pistikin sitten täällä pasmat vähän sekaisin. Eli jos joku on joskus tuota profiiliania sattunut vilkaisemaan, niin asun Norjassa, ja vielä tarkemmin paikannettuna Oslossa. Ja jokainen vähänkin mediaa seuraava ihminen tietää, että viime viikon perjantai ei aloittanut sitä kaikkein iloisinta mahdollista viikonloppua täällä.

Tällaisen pienen ihmisen on ollut hankala käsittää, että jotakin tuollaista sattuu näin lähellä, "omassa" kaupungissa. Meidän asuntomme on alle kahden kilometrin päässä räjähdyspaikasta ja täälläkin tuntui lattian tärinä. Toissapäivänä kävimme sitten keskustan suunnalla ostoksilla ja elokuvissa, ja aika hiljaiseksi siellä liikkuminen laittoi. Usean kadun verran vanerilla peitettyjä ikkunoita ja lasimurskaa katukivien välissä. Paikoitellen ikkunoita ei ollut peitetty, ja silloin pystyi näkemään karmeineen sisään lentäneet ikkunat.

Kuva täältä, ei ollut itsellä kamera mukana :(
Kirkon edessä yksi kadunpätkä on suljettuna, koska katu on vuorattu kukilla, pehmoeläimillä ynnä muulla tavaralla sekä keskustan että Utøyan saaren uhrien muistoksi. Kohtalaisen iso alue räjähdyksen keskustassa on vielä täysin suljettu ja poliisit valvovat jokaisessa kulmassa.

Mutta josko tämä tästä. Yritän päästä taas jonkinlaiseen tahtiin blogaamisen kanssa! Jos ei muuten, niin laittelen pelkästään kuvapostauksia lakkauksia, koska se kirjoittaminen on minulle hankalin homma varsinkin silloin, jos mieli on maassa tai väsyttää. 
Kynsiä olen kyllä lakannut ahkerasti, ja ideoita tuntuu löytyvän ihan kivasti. Nyt olen taiteillut paria lakkauskilpailua varten ja ainakin tämänhetkisestä lakkauksesta tykkään ihan hurjasti (joskaan se ei se kaikkein käytännöllisin ole :D). Mutta siitä lisää sitten, kun laitan sen blogiin!

 
Apologies for not posting for over a week again. Last time I promised to show you the decorations I made over the Golden Rose 107 but the next day kinda messed things up here. If anyone has checked my profile they know I live in Norway, and to be more specific I live in Oslo. And if you follow the media at all you probably know that last Friday was not the best possible start for a weekend in Norway.
It's so hard to understand that something like this happens so close, in "my own" city. My appartment in under 2km from the place where the explosion happened and you could feel the ground shaking here. I was visiting the city sentrum this Friday, a week after the explosion and it left me kinda speechless. All those broken and covered windows and closed streets. And the area where people have brought tons and tons of flowers and fluffy animals.

But I'll promise (again) that I'll try to get to blogging more regularly again! I hope life would stay more normal for a while! I try to atleast make some picture posts if nothing else since writing is the hard part for me if I'm feeling down or tired or anything like that ;(
I've still been polishing my nails and have some pretty nice (in my opinion) manis to show you. Lately I've been working with a few manis for competitions so I shouldn't be running out of ideas any time soon either.

2 comments:

  1. Olin silloin Tallinnassa kun tuo kaikki sattui siellä Norjassa. Jostakin syystä tulit heti ajatuksiini, koska muistin kyllä missä asut.

    Teko oli aivan järjetön ja tälläisen pienen ihmisen on vaikea ymmärtää sitä miksi tälläistä tapahtuu. :( Osaan samaistua jokaisen omaisen tuskaan, koska itsekin olen rakkaita menettänyt, joilla olisi ollut vielä paljon koettavaa elämässä. Iho meni kananlihalle ja silmät kostuivat tätä lukiessa...

    Voimia ja jaksamisia.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista Minna :)
    Vaikka miten on lukenut lehdistä tekijän motiiveista, niin en kyllä silti millään ymmärrä hänen ampumiskohteensa valintaa. Niin väärin lopettaa monta vasta alussaan olevaa elämää.. voin vaan kuvitella, miten raskasta tämä on kaikille niille, jotka menettivät läheisiään, kun näin ulkopuolisenakin tuntuu niin pahalta.

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...