Pages

Wednesday, August 3, 2011

väsynyt, omituinen höpöttäjä.

Nyt oli ihan pakko tulla hehkuttamaan, kun onnistuin taiteilemaan akryylimaaleilla sellaiset koristelut kynsilleni, että en halua ikinä näitä poistaa! *-* Vähän epäileväisenä lähdin taas maalaamaan, kun paperille pikaisesti suunnittelemassani kuvassa uhkasi olla aika pikkuisia yksityiskohtia, mutta niistä selvittiin sitten kunnialla, kun tajusin trimmata yhden siveltimistäni kunnolla kapeaksi.

Ei ihan kamalasti innostanut maalaamisen aloittaminen, kun tiesin, että homma saattaa hermoja vaatia vähän enemmänkin (varsinkin kun aloin tätä kuningasideaa toteuttamaan sitten aamun puolelle valvotun yön päätteeksi), mutta muutaman tunnin väkertämisellä taisin sitten loppujen lopuksi selvitä. Ja oli kyllä kaiken sen ajan arvoinen! Ja tuo muutama tunti siis sisältää vain akryylimaalailut, pohjalakkauksen tein jo edellisenä iltana. Ja se pohjakin oli kyllä jo aika ihana, sekin osaltaan aiheutti sen haluttomuuden tuon maalaamisen aloittamiseen, kun hirvitti, että pilaan maalauksilla vielä tuon ihanan pohjankin, ja sitten olisi harmittanut (..niinkuin nyt muka akryylimaaleilla saisi lakoilla tehtyä ja vielä parilla päällyslakkakerroksella peitettyä pohjaa pilalle, kun ne maalit voi aina pestä ihan vain vedellä pois..).


Tämä rakkauskoristelu on kuitenkin menossa kilpailuun, ja vaikka kilpailukoristeluiden postaamista ei ole kielletty, ajattelin pitää omani "piilossa" siihen asti, että selviää pääsinkö edes alkukarsinnoista läpi! Laitan kuitenkin "teaser" kuvan - huono kuva tuosta pohjasta, sekä peukku koristeltuna.

Ikävä kyllä tuota samaista kilpailua varten olisi vielä yksi lakkaus tehtävänä eri teemalle, joten pitänee "toivoa", että nämä akryylimaalailut kestävät yhtä huonosti kuin heposet aikanaan ja joudun ne sitten poistamaan. Joskin tällä kertaa yritin vetää päällyslakan paremmin ihan kynsien päiden yli.. Mutta anyway, tällaista höpöttelyä vaan tällä erää. 
Postasin yöllä päivän virallisemman postauksen, eli käykää kurkkaamassa sekin~

9 comments:

  1. Gorgeous nails! The colors are so sparkly and pretty. Especially love the stars! :)

    ReplyDelete
  2. Oot varmaan saanu montakin näitä palkintoja, mutta laitoin omassa blogissanikin sinulle sellaisen tulemaan. Kiitokseksi tästä ihanasta blogista (: Oot tosi taitava kynsien laittaja ja tykkään kauheesti kirjotustyylistäsi ja koko blogista muutenkin (:

    http://shinyandglossy.blogspot.com/2011/08/me-too.html

    ReplyDelete
  3. Uuuuu vaikuttaa mahtavilta kynsiltä!! Toivottavasti nähdään pian kokonaisuus!!!

    ReplyDelete
  4. Very pretty it really reminds me of a starry night :)

    ReplyDelete
  5. Oijoi, kynnet ovat varmasti hienot! Mulla on tällä hetkellä samalla teemalla tehdyt kynnet, tummasävyiset "galaksit", mutta näissä ei ole mitään ylimääräisiä koristeluja. Ja apua, nyt kaikki luulee että heti matkin sua kun se blogimerkintä on ajastettuna perjantaille eikä vielä julkaistu, snif :D :)

    ReplyDelete
  6. SO beautiful! Like a constellation of stars!

    ReplyDelete
  7. Wow!! They look beautiful!! Very fantasy looking;p I love them!!

    ReplyDelete
  8. Lyhyesti ja ytimekkäästi: upeat!

    ReplyDelete
  9. Liz: Thanks! The picture is really bad since it's more like a teaser for a mani I did - this is just the background for something I painted with acrylic paints! ;)

    hiutale: Kiitos ihanasta kommentista ja muistamisesta! Oon kyllä tosi huono postailemaan memejä/palkintoja blogiini :(

    Mia: Hih, toivottavasti se lopullinen versio ei sitten ole kamala pettymyt kun menin nyt hehkuttamaan! :D

    -Diana-: Thanks, that's exactly what I was trying to do! :)

    Papu: Aww, noita galakseja nyt on näkynyt monessa blogissa jo aiemmin! Ja oot ainakin jo täällä sanonut, että sulla on ajastettuna moinen postaus tulossa, niin ei kukaan pääse inisemään! :D

    Gottwinkies: Thanks! I did some decorations for the other nails too but the mani is for a competition and I didn't want to post the final looks of it yet, so this picture is just a "teaser" ;D

    Minnie: Thanks! :3

    Maryah: Kiitos! :)

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...