Pages

Saturday, April 2, 2011

small haul - and my first China Glazes.

Perjantain shoppailureissu oli varsin onnistunut - löysin sen mitä kipeästi tarvitsinkin, ja "vähän" jotain ylimääräistäkin. Tarkoitushan oli siis käydä metsästämässä uusi Diorin päällyslakka, kun ihastuin tuohon joululahjaksi saatuun yksilöön kovasti, ja pullo alkaa olla jo hyvinkin lopussa.

MNY 808A, 145 & Dior Top Coat

Ennen kuin selvisin Kicksiin asti eksyin Cubukseen, josta matkaan tarttui kaksi MNY:n lakkaa, 808A ja 145. 808A:han ihastuin ihan välittömästi - tosi kaunis pinkki, josta sitten valosta riippuen löytyy jos jonkinmoista väriä. Tänään oltiin senverta myöhään kotona, että ehdin vain napata kuvat pulloista, ja sitten olikin jo liian hämärää kunnon kuville - eli huomenna yritän jaksaa/ehtiä saada jotain swatchintapaistakin tehtyä.


Anyways. Lopulta päädyttiin Kicksiin asti, ja tuon päällyslakkani lisäksi ajattelin sitten ostaa jonkun kivan lakan itselleni. MUS:n Britta oli jo lähdössä mukaan, mutta sitten ihan yhtäkkiä eteen ilmestyi hylly, jossa luki "China Glaze 69kr" (eli ~9€, normihinta on 99kr/~13€). Eihän siinä sitten, voinut enää vastustaa. Varsinkin kun sieltä löytyi Anchors Away -kokoelman lakat! 

China Glaze Sea Spray, Exceptionally Gifted, Ahoy! & Ruby Pumps
Sea Spray on ihastuttanut monen bloggarin swatcheissa ja Ahoy! on vaan hurjan kaunis lakka. Lisäksi en enää antanut itseni jättää Ruby Pumpsia hyllyyn - se kun on tähän mennessä ollut aina se "no ostan tuon sitten seuraavalla kerralla" -lakka. Exceptionally Gifted näytti kauniilta vaaleanpunaiselta. En muista juurikaan törmänneeni kuviin tästä lakasta, mutta mun kokoelmassa on juuri tällaisen värin mentävä aukko!

Minulla ei tosiaan ollut ennestään yhtäkään CG lakkaa! Hurjan paljon hyvää näistä joka paikasta kuulee, ja monet kerrat on melkein tullut ostettua, mutta niin.. aina se on vain jäänyt. Mutta nyt löytyy sitten, edes muutama!


I bought a few new nail polishes today - 2 polishes from MNY (808A and 145), 4 China Glaze polishes (Sea Spray, Exceptionally Gifted, Ahoy! and Ruby Pumps) and Dior Top Coat (my favourite top coat at the moment!). I didn't have any CG polishes before this so I'm really happy to own these beauties now - and I even found them on sale!

5 comments:

  1. Ihania lakkoja! :) Itäkeskuksen Kicksissä oli Anchors Away -kokoelman lakat 8€/kpl. En siilti raaskinut ostaa. :D Tuosta kokoelmasta ainoastaan Ahoy! on niin ihana, että haluaisin. Odottelen serkkua saapuvaksi Jenkeistä, josko olisi sieltä mulle kyseisen lakan löytänyt. :)

    ReplyDelete
  2. Ai vitsit oon tosi piktään halunnu noita MNY Maybellinen lakkoja ja muita tuotteita. Noi kaks lakkaa varsinkin on ihan ylihienoja <3

    Jos noi on kerran Cubuksesta, niin voikohan noita tulla suomeenkin, kun tänne avataan niitä nyt muutamia? Ainakin toivon :P

    ReplyDelete
  3. Vähänkö ihania, etenkin toi vaaleensininen ja vaaleenpunanen!

    Pitäis mun varmaan myös jo pikkuhiljaa ostaa ekat China Glazet... :D

    ReplyDelete
  4. Sanna: Toivottavasti se Ahoy! tulee sulle sieltä sitten! Se on kyllä hurjan kaunis lakka - kun näin sen livenä pullossa se oli vaan ihan pakko saada!

    Layrä: Oih, en edes tiennyt että Cubuksia on tulossa Suomeenkin! Toivottavasti MNY:tkin sinne saapuisivat! Siellä on muutamia hurjan hyviä lakkoja, ja ne ei ole mitenkään hinnalla pilattuja (39kr/~5€ täällä, ja täällä on korkea hintataso)!

    Crayon: Hah, mä oon ajatellut, että oon suunnilleen ainoa blogaaja, joka ei omista CG lakkoja! :D

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...