Pages

Sunday, October 9, 2011

Finland haul - pt.1.


Nyt on selvitty takaisin Norjan puolelle ja yhden päivän asettumisen jälkeen olisi noin miljoona asiaa blogiin postattavana! Aloitetaan kuitenkin massiivisella ostosvideolla, jonka kuvasin heti Suomeen päästyäni - vanhempien luona oli kolme pakettia odottamassa avaajaansa! Siellä oli myös yksi innokas apulainen pakettien keskellä hyörimässä, varmistamassa etten missään nimessä saisi rauhassa ottaa kuvia uusista aarteistani.

Tällä kertaa sain onneksi kameran tarkennukset kohdilleen ja manuaalizoomi toimi kiitettävästi. Kuvaa rumentamassa nakut kynnet, mutta yrittäkää olla välittämättä niistä!

Ja Uptown Girlin kanssa mainituista yllykkeistä Sonnen postaus juuri kyseisestä lakasta löytyy täältä. Panda ei juuri tätä lakkaa esitellyt, mutta mustikkamaitolakkainnostukseen (sanahirviö!!) vaikutti suuresti tässä postauksessa esiintyvä Parlez-Vous OPI?


Ja lopuksi apuri oli onnessaan saadessaan Models Ownin laatikon omakseen.


Lisää haalimisia on vielä luvassa, sillä eihän tästä reissusta todellakaan selvitty näin vähällä...!

Tuntuu että olen postannut viimeaikoina ihan luvattoman vähän kynsikoristeluita, mutta huomenna yritän saada taas yhdet kynnet esille! Muutamat koristelut odottavat postaamista ja pää on täynnä ideoita, joten kyllä tämä tästä kunhan taas vauhtiin päästään! :)



I visited my parents in Finland and had 3 packages waiting for me there! I ordered nail stuff from finnish online store and blog sale and even had my Models Own package sent there to avoid extra custom fees.. ;P I made a video about my new treasures but I still wasn't comfortable enough to speak english - apologies for the finnish-only -talk!

The dog is my parents' new dog who was excited about the packages and nail polishes too. She made sure I wouldn't be able to take too many pictures of my haul! And she was happy when I gave her the Models Own -box afterwards.

12 comments:

  1. Miks et tilaa noita paketteja osloon, omaan kotiis? :)

    ReplyDelete
  2. Ihania lakkoja ja söpö koira. :)

    ReplyDelete
  3. hansu: Se on vielä enemmän aws livenä, kun se on vielä pentu :3

    Ano: Siksi, että suomalaisista nettikaupoista ei kaikista edes toimiteta ulkomaille tai sitten toimituskulut on ihan hurjat, blogikirppiksiltä sama. Ja Models Ownin tilauksessa olisi tehnyt kipeää tullimaksut, kun täällä tulliraja on n. 25€. Ja kun nuo kaikki ostokset oli lähellä mun visiittiä, niin näin hoitui hyvin :)

    Rose: :)

    ReplyDelete
  4. Miulla olis siulle haaste(: :http://iwanteatyyou.blogspot.com/2011/10/haaste-x2.html

    ReplyDelete
  5. Mun blogissa ois haaste sulle! :)

    ReplyDelete
  6. Mun blogissa ois haaste sulle! :) http://kukkakynnet.blogspot.com

    ReplyDelete
  7. Hahaa :D tuli sama haaste :D Ei tarvi tehä kahta kertaa xD

    ReplyDelete
  8. No näitä haasteitahan nyt sataa! Käyn kurkkimassa ja yritän ehkä katsoa joskus, josko saan nuo vielä tehtyäkin! :)

    ReplyDelete
  9. Minkä rotuinen koira? Espanjanvesikoira? :)

    Mulla on muuten myös MO Juicy Jules, mutten ole ehtinyt vielä koittaa :)

    ReplyDelete
  10. Nora: Minä ehdin Julesia kokeilla vasta kiekolle, mutta siinä ainakin kimaltaa kovasti, niinkuin hologlitterit yleensäkin! :)

    Koira on Lagotto Romagnolo, eli siis aika lähelle osuit - ne on kovasti saman näköisiä ja ilmeisesti kuuluu johonkin samaan luokkaan.

    ReplyDelete
  11. meillä kanssa kotona 7v. lagotto, alunperin norjasta kotoisin :) tulipa taas ikävä sitä kun kuvias katselin :)

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...